Ensimmäinen asia, joka minulle tulee mediasta ja lapsuudestani mieleen ovat äänikirjat. Kasettinauhurin hurina, käännä sivua -äänet sekä satumaiset seikkailut erityisesti Pocahintasin matkassa lämmittävät mieltä edelleen. Jos syksyn harmaus ja sade masentavat, ota mukava asento, klikkaa tästä ( https://www.youtube.com/watch?v=21rv0ao6feo ) ja nauti Tuulen väreistä.

Palatakseni menneeseen kasetit lienivät helpotus vanhemmilleni - olin niin aktiivinen lapsi, että oli erittäin harvinaista todeta minun kykenevän  keskittymään yhteen asiaan yhtä pitkään. Ehkä satukasetit antoivat juuri sopivasti tilaa omalle mielikuvitukselle, kuka tietää. Edelleen mielestäni on tärkeää niin yksilönä kuin työn kauttakin muistaa, että oppimista ei tapahdu, ellei oppija koe olevansa turvassa. Sen turvan voi tarjota joku pienikin signaali tai muistoja herättävä asia. Pienistä asioista rakennetaan tärkeitä kokonaisuuksia.

Radio oli lapsuudessani auki harvemmin. Se oli varattu siivoushetkiä varten. Itse olin aktiivisena päiväkerholaisena äidin apuna aina pölyjen pyyhkimisestä lieden kuuraukseen asti laulamalla aina radion tahdissa. Kaikkia sanoja en kuullut tai ymmärtänyt, joten ne täytyi paikkailla. Lopputuloksena kehitin radiosta soivista kappaleista ja television mainoksista muun muassa "Kaikki keeerralla osta, Nuljun kartanosta!" -mainoslaulun. Todellisuudessahan kyse siis oli Kuljun kartanosta - ehkä olisin lapsena halunnut käydä siellä useammin?

Viisivuotiaana sain oman ensimmäisen kännykkäni ja voisin todeta, että sen jälkeisten miltei 17 vuoden ajan kehitystä ei ole voinut pysäyttää. Tietokonetta aloin käyttää alakoulusta lähtien. Kaikista eniten rakastin kirjoittaa, ja kun olin ensin kirjoittanut kuulakärkikynällä päivän tapahtumat päiväkirjaani siirryin tietokoneen ääreen kirjoittamaan novelleja, matkakertomuksia, fantasiatarinoita, runoja ja lauluja. Tietokone tarjosi mahdollisuuden työstää oma tekstiä uudestaan ja uudestaan. Ilman että tarvitsi viikon välein käydä pyytämässä isältä uutta pyyhekumia. Tai edes kuukauden. 

Heti alusta asti tietokoneen käyttöön harjoittivat erilaiset pelit. Niitä pelasin suhteellisen paljon, ja väitän niillä olleen tärkeän yhteyden tietokoneen käytön hahmottamiseen liityviin seikkoihin. Niiden kautta kehittyi myös vieraan kielen taito, kommunikointi sekä muun muassa sanaluokat, sijamuodot ja mikäpä olisi yhtä tärkeää kuin saada vanha kunnon Pacman hirviöitä karkuun!

Opin nopeasti ja olen melko kärsimätön. Työstän mielelläni kymmentä asiaa mielessäni samanaikaisesti, olen mukana erilaisissa toiminnoissa ja harrastuksissa ja ylläpidän mielelläni useita sosiaalisia suhteita. Olen kertakaikkisesti aina menossa. Ja mielellään aina oppimassa. Koska erittäin paljon on tullut opittua sosiaalisten kontaktien ja ennen kaikkea vuorovaikutustilanteiden lisäksi myös koneen ääressä istumalla ja lukemalla, tietoa etsimällä sekä kirjoittamalla (tässä kohtaa painotan, että kirjoittamalla P-A-L-J-O-N), olemme tietokoneeni kanssa hyvin ystävystyneet. Emme kulje aina yhdessä, mutta muistamme toisemme aina tarvittaessa.

Media ei siis itselleni ole maailman keskipiste, mutta se vaikuttaa pakostakin meihin jokaiseen. Ja mikäpä ei olisi niin helppoa ja vaivatonta kuin ottaa vanhaan tuttuun yhteyttä facebookin välityksellä. Kynnys lähestyä ihmisiä madaltuu, on hauska hahmottaa edes jollain tasolla mitä toisille kuuluu. Media on apuväline, mutta ei edelleenkään mitenkään voi korvata aitoa vuorovaikutustilannetta. Vaikka voisit istua kahvilassa "kahvilla Skype läppärin ruudusta itseäsi toljottaen, jotain silti puuttuu. Ihmisen lämpö ei välity median kautta. Kuumentuneen läppärin sitten kylläkin, mutta niitä ei voine laskea ihan samaksi asiaksi. 

Muutaman vuoden omillaan asuneena olen huomannut, että median käytöstäni uupuu kuitenkin jotain tärkeää. Nimittäin uutisten kuuntelu. Mikäli satun ne ohimennen bussikuskin radiosta kuulemaan olen kyllä korva tarkkana tai mikäli sattumaisin käännän television kolmoselle seitsemän tai kymmenen uutisiin, katson ne kyllä. Silti huomaan, että oma-aloitteisesti en jaksa uutisiin ja maailman konflikteihin liiallisesti perehtyä. Tässäpä saman tien uusi kehityskohde. Jos aloittaisi niistä kymmenen uutisista. Tai lukisi joskus lehdestä muutakin kuin otsikot, kaikista mielenkiintoisimmat artikkelit ja tietysti ne sarjakuvat...

Oppia ikä kaikki!